Tarinamme – mistä kaikki sai alkunsa?

Hei,

olen Terhi, LOISTE living yrityksen perustaja, omistaja ja nyt myös #arjenloisteita blogin kirjoittaja. Koulutukseltani olen tekstiilisuunnittelija ja olen tehnyt pitkän uran sisustustekstiilien parissa.

Olen opettanut tekstiilialan opiskelijoita ammattikorkeakoulussa, jonka jälkeen täydennyskoulutuksen myötä toimin kahdeksan vuotta kodintekstiilien tuotepäällikkönä tekstiiliagentuuriliikkeessä, jossa tein ketjuliikkeiden private label -tuotteita. Tässä työssä opin teollisten tekstiilituotteiden valmistusprosessin läpikotaisesti. Silloin käsieni läpi kulki pyyhkeitä, keittiötekstiilejä, verhoja, päiväpeitteitä, koristetyynyjä, metrikankaita jne. suomalaisille ketjuliikkeille, ja ketjuliikkeiden kautta moniin suomalaisiin koteihin. Ehkäpä joku tuote löytyy myös sinun kodistasi. Arvostan suunnattomasti kaikkea, mitä tämä työ opetti minulle ja kaikkia asiakkaita, joiden kanssa sain tehdä yhteistyötä ja rakentaa heidän sisustustekstiilivalikoimaansa. Työni tekstiilien valmistuksen kanssa herätti minut tarkemmin miettimään myös tuotteiden alkuperää ja niiden valmistuksen ympäristökuormitusta, johon halusinkin jatkossa kiinnittää erityistä huomiota, sillä haluan tehdä asioita, joilla on merkitystä.

Suosimme valikoimassa luomupuuvillasta valmistettuja tuotteita.

Oli aika ottaa seuraava askel uralla ja päätin hypätä kokeilemaan siipiäni yrittäjänä. LOISTE living perustettiin syksyllä 2014 ja aluksi toiminta keskittyi agentuuritoimintaan (edustuksiin jälleenmyyjille). Tämä antoi minulle hienon tilaisuuden tutustua pieniin sisustusliikkeisiin ympäri Suomen, kun ketjuliikkeet olivat tulleet jo tutuksi. Lukemattomia ihania liikkeitä, jotka jokainen ovat omanlaisia, omistajansa näköisiä.

Mielessäni oli pyörinyt myös pitkään oman verkkokaupan avaaminen, jonka tuotevalikoima rakentuu ekologisesti ja eettisesti valmistetuista sisustustuotteista. Syksyllä 2015 aika oli kypsä tähän. Vanhojen tekstiilikontaktieni kautta olin tuonut maahan biohajovia palmunlehdistä valmistettuja lautasia lähinnä ammattikäyttöön erilaisiin tapahtumiin. Useat lähipiirissäni tiedustelivat, mistä tuotteita saisi ostaa kuluttajana omiin juhliin, mökille, retkelle. Siitä sainkin kipinän lähteä rakentamaan verkkokauppaa, josta kuluttajat saisivat hankkia näitä ihania tuotteita, jotka ovat tulleet tutuksi tapahtumissa ja festareilla. Joulukuussa 2015 loisteliving.fi verkkokauppa avasi ovensa. Eikä aikaakaan, kun heräsi ajatus kivijalkamyymälän avaamisesta. Kuin sattumalta, yhteistyökumppani kertoi siirtyvänsä suurempiin tiloihin, joten juuri minulle sopiva pieni tila Helsingin Alppilasta oli vapautumassa. Niin palapelin palaset loksahtivat paikoilleen ja kesäkuussa 2016 avasin pienen viehättävän puodin loisteliving.fi –verkkokaupan rinnalle.

Myymälässämme saat ammattitaitoista palvelua.

Minulle on tärkeää, että tuotteet valmistetaan vastuullisesti ja mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja että tunnen tarinan tuotteiden takana. Näihin asioihin kiinnitän erityistä huomiota, kun valitsen tuotteita LOISTE living –myymälän valikoimiin. LOISTE living on pieni, viehättävä puoti ja verkkokauppa, josta saat asiantuntevaa ja nopeaa palvelua. Lisäksi palvelemme jälleenmyyjiä ammattitaidolla edustuksiimme kuuluvien tuotemerkkien Gyllstad ja Message Earth -valikoimilla.

Matkan varrella on ollut ilo tutustua lukemattomiin upeisiin asiakkaisiin ja hienoihin yhteistyökumppaneihin. Matka jatkuu, ehkäpä sinäkin pääset osaksi tarinaamme. Tervetuloa seuraamaan blogiamme #arjenloisteita, jossa tulet kuulemaan yrityksen ja tuotteiden tarinaa.

Tervetuloa viihtymään seurassani!

#arjenloisteita,

Terhi <3